Airbnb on kasvanut ja laajentunut ensimmäisen vuosikymmenensä aikana, ja majoittajat ovat olleet yhtä innovatiivisia kuin sydämellisiäkin. He ovat jatkuvasti keksineet uusia tapoja majoittaa vieraita ja tarjota näille yhä enemmän erilaisia majoitusvaihtoehtoja.

Airbnb:n majoittajat ovat jo 10 vuoden ajan tarjonneet ensimmäistä kertaa uusia majoituskokemuksia vuodesohvista yksityisiin saariin. Jäljitimme tienraivaajia, jotka ilmoittivat ensimmäisinä erilaisia majoituspaikkatyyppejä. Nämä kohdetyypit ovat nykyään erittäin yleisiä Airbnb:llä.

 

 Ensimmäinen koko asunto

Valokuvaaja Sara Francen osalta kaikki alkoi silloin, kun hänet palkattiin ottamaan kuvasarja nuorista yrittäjistä. Eräs heistä oli Joe Gebbia, yksi Airbnb:n perustajista. Sara tapasi Joen tämän San Franciscon asunnossa, joka oli myös ensimmäinen Airbnb-kohde. He alkoivat jutella.

“Hän oli juuri perustanut Airbnb:n ja lähetti minulle linkin uudelle sivustolleen”, Sara kertoo. “RAKASTIN ajatusta. Nautin aina yövieraista ja uusien ihmisten tapaamisesta. Olin nuori ja rakastin myös ajatusta siitä, että voisin halutessani ottaa huoneen pois käytöstä eikä minun tarvitsisi ottaa vakituista huonetoveria.”

Myöhemmin yhtä huonetta vuokranneesta Sarasta tuli ensimmäinen koko asuntoa vuokraava majoittaja. Molemmat järjestelyt antoivat hänelle mahdollisuuden tutustua ihmisiin, jotka majoittuivat hänen kodissaan.

“Kun vuokrasin yhtä huonetta, sain tilaisuuden tutustua muutamaan pitkäaikaisempaan vieraaseen, ja se oli todella uskomatonta”, Sara kertoo. “Nyt kun olemme vuokranneet koko taloa, minusta on ollut hienoa saada vierailta viestejä ja kuulla tarinoita heidän majoittumisestaan.”

Nyt 10 vuotta myöhemmin Saralla on 3-vuotias pienokainen, ja hän keskittyy perheiden majoittamiseen San Diegossa sijaitsevassa talossaan. Saran kohteesta kerrotaan näin: “Suuri craftsman-tyylinen talo ja puutarha – täydellinen perheille”.

Kaikkein upeinta on nähdä, miten vieraidemme lapset nauttivat tyttäreni leluista ja huoneesta. Majoittaminen on todella palkitsevaa, kun tiedän, että helpotan perheiden matkailua edes hieman – pikkuisten kanssa matkustamisessa on haasteensa.

Majoittaja Sara France

Saran talo on turvallinen lapsille, ja varusteisiin kuuluu mm. ruokalappuja, kylpyleluja, syöttötuoli, lastenvuode, itkuhälytin sekä “enemmän leluja kuin millä lapset ehtivät leikkiä”.

Vieraat tulevat joillain tavoin osaksi perhettä. Valokuvaustyönsä innoittamana Sara jättää vieraiden käyttöön Polaroid-kameran rohkaistakseen näitä jättämään viestejä ja ottamaan kuvia vieraskirjaa varten. Jotkut vieraat ovat käyneet illallisella hänen kanssaan tai majoittuneet viikkoja ja olleet melkein väliaikaisia asuintovereita. Kerran, kun Saran isoäiti oli käymässä kaupungissa, Saralla oli vieras, jolla on “mitä suloisin Cash-niminen koira”.

“Isoäidilläni on yhä kuva Cashista ja meidän koiristamme kehystettynä kotonaan”, Sara kertoo. “Airbnb on todellinen yhteisö, ja minua on siunattu lukemattomilla uskomattomilla tarinoilla ystävällisyydestä, huomaavaisuudesta ja anteliaisuudesta.”

 Airbnb:n ensimmäistä vuosikymmentä luonnehtivat monet muutkin ensimmäiset kerrat. Joitakin Airbnb:llä edelleen vuokrattavissa olevia huippukohteita:

 Ensimmäinen ainutlaatuinen kohde

Joistakin Airbnb:n ainutlaatuisista kohteista on tullut niin legendaarisia, että ne ovat innoittaneet Airbnb:n toimistojen kokoushuoneiden suunnittelua eri puolilla maailmaa.  Mushroom Dome Cabin Aptosissa Santa Cruzin kupeessa Kaliforniassa oli näistä ensimmäinen, ja se on ollut Airbnb:llä heinäkuusta 2009 alkaen. Kitty Mrachen geodeettinen kupoliloft, jonka terassi ja kattoikkunat ovat puiden ympäröimiä, on sen jälkeen kerännyt yli 1 100 arvostelua.

Olen tavannut niin monia eri puolilta maailmaa tulevia ihania ihmisiä, joita en olisi koskaan tavannut ilman tilaisuutta majoittaa Airbnb:llä. Jotkut vieraamme, erityisesti eurooppalaiset, eivät ole koskaan ennen nähneet kolibria, ja täällä he näkevät niitä läheltä, vain muutaman metrin päästä, kun linnut hyörivät ruokintalaitteiden ympärillä.

Majoittaja Kitty Mrache

Kohde on niin suosittu, että jopa hänen lapsensa joutuvat tekemään varauksen jäädäkseen yöksi.

 

Ensimmäinen Open Home -kohde

Kun hurrikaani Sandy iski New Yorkiin, jotkut kaupungin asukkaat joutuivat jättämään kotinsa, eivätkä monet voineet palata päiväkausiin tai vielä pidempään. Shell Martinez päätti tehdä jotain. Hän kertoi Airbnb-ilmoituksessaan Brooklynin loftinsa olevan ilmainen majoitusta tarvitseville. Tämä käynnisti yli 1 400:n samalla lailla kohteensa myrskyn uhreille avaavan Airbnb-majoittajan liikkeen.

“Joskus ihmiset eivät juuri tunne yhteenkuuluvuutta New Yorkissa ja voit kokea olevasi eristyksissä”, Shell sanoo. Evakuoitujen kutsuminen toi yhteisön hänen kotiinsa. Hän yrittää yhä luoda yhteisöllisyyden tunnetta sunnuntaibrunssilla, joka kokoaa yhteen ystäviä ja vieraita.

Vuodesta 2012 lähtien yli 11 000 ihmistä 52 maasta on auttanut tuhansia kotinsa menettäneitä ihmisiä, ensivastehenkilökuntaa ja tilapäistä suojaa etsiviä pakolaisia Open Homes -ohjelmamme kautta.

  

Ensimmäinen jaettu huone

 Airbnb lähti käyntiin jaetuista huoneista. Brian Chesky ja Joe Gebbia aloittivat Airbnb:n täyttämällä kolme ilmapatjaa Rausch Streetin huoneistonsa olohuoneessa San Franciscossa yli vuosikymmen sitten. Nykyään jaetut huoneet ovat edelleen loistava vaihtoehto budjettimatkailijoille ja sosiaalisempaa matkakokemusta etsiville. Yksi pisimpään Airbnb:llä olleista ja yhä varattavissa olevista jaetuista huoneista on Ami Greenerin huoneisto Adams Morganin naapurustossa Washington DC:ssä. Amin kohteessa hintaan sisältyvät puhtaat liinavaatteet ja pyyhkeet, kahvi ja aamiainen aamulla ja tietenkin täysi pääsy keittiöön sekä naapurustokierros tai vinkkejä paikallisesta yöelämästä.

 

 Ensimmäinen yksityinen huone

 Niin ikään Washington DC:ssä asuva Heather Pupavac ilmoitti ensimmäisen yksityisen huoneen Airbnb:llä joulukuussa 2008. Hänen Eckingtonin naapurustossa sijaitsevan viktoriaanisen rivitalonsa vierashuoneessa on edelleen queen-vuode, ja hintaan sisältyvät viereisen kylpyhuoneen ja pesukoneen/kuivausrummun käyttö, puhtaat liinavaatteet ja pyyhkeet sekä valikoima opaskirjoja.

 

 Ensimmäinen yksityinen saari

 Jack Solomon julkaisi yksityisen saaren helmikuussa 2010 niitä varten, jotka haluavat enemmän tilaa tai yksityisyyttä kuin jaettu tai edes yksityinen huone tarjoavat. Tämä 2 hehtaarin lomapaikka sijaitsee keskellä järveä 32 km Hartfordin ulkopuolella Connecticutissa, missä vuokrattavana on viisi mökkiä ja suuri päärakennus, ja makuuhuoneita on yhteensä 19. Jokaiseen majoitusyksikköön sisältyy oma laituri, terassi veden äärellä ja soutuvene.

 Tällä hetkellä Airbnb:llä on varattavissa yli 1 400 yksityistä saarta.

 

 Ensimmäinen kokonainen boutique-hotelli

 Vielä 10 vuotta myöhemmin Airbnb:lle tulee uusia majoitustyyppejä ensimmäistä kertaa. Aiemmin tänä vuonna Australian Sydneyssä sijaitsevasta Little Albion Guest Housesta tuli ensimmäinen hotelli, joka on varattavissa yhtenä Airbnb-kohteena. Tämä uusi ja ylellinen 35 huoneen majatalo sijaitsee Sydneyn trendikkäässä esikaupungissa Surry Hillsissä.

 Little Albion Guest House on designia rakastavan unelma: siellä on moitteeton sisustus, tilaustyönä tehdyt viimeistelyt sekä kadehdittavan hieno taidekokoelma, ja kaikki tämä on hotellinpitäjien itsensä käsialaa.

Little Albion Guest House on luotu pieteetillä, jota asunnonomistajat yleensä osoittavat unelmakotinsa suunnittelussa. Halusimme vastata niiden nykyajan vieraiden tarpeisiin, jotka matkustaessaan etsivät “kotia poissa kotoa” ja haluavat aidon paikallisen aamiaismajoituskokemuksen maailmanluokan boutique-hotellipalvelujen ja -mukavuuksien rinnalle sekä helpon varaamisen Airbnb:n kautta.

Paul Fischmann, 8Hotelsin perustaja ja toimitusjohtaja